JOHANNES EI KULJE JÄMSÄN KAUTTA

ENSI-ILTA: 31.3.2023
GENRE: Draama, komedia
KESTO: 1 h 30 min
OHJAUS: Joonas Makkonen
NÄYTTELIJÄT: Miska Kajanus, Saara Elina, Roope Kovalainen, Raimo Hytti, Arto Immonen, Esko Vatula, Ari Savonen, Aleksanteri Jaakkola, Juha-Matti Halonen

Draamakomedia sosiaalisesti kömpelöstä 40-vuotiaasta Johanneksesta, joka yrittää tavoittaa kuolevan isänsä ennen kuin on liian myöhäistä. Matka Tampereelta Kajaaniin voi olla yllättävän pitkä, jos ei kulje Jämsän kautta.

Versova Puu ry, Frozen Flame Pictures, Kajawood Studios ja Sotkamon seurakunnan nuorisotyö ovat yhteistyössä tuottaneet draamakomedian ”Johannes ei kulje Jämsän kautta”.

Kyseessä on kokoillan elokuva, jossa Versova Puu -elokuvatoiminnan nuoret ovat päässeet osaksi ammattilaistuotannon työryhmää. Työmuodon tavoitteena on yhdistää elokuvan ammattimaisen tekemisen prosessi osaksi nuorisotyötä. Näin on syntynyt Versova Puu -elokuvatoiminta, jota on tehty jo vuodesta 2006 lähtien.