MAKE EUROPE GREAT AGAIN

ENSI-ILTA: 7.5.2019

KESTO: 1 h 22 min

GENRE: Dokumentti

OHJAUS: Ilkka Tiainen

Make Europe Great Again on mahdollisesti ainoa suomalainen täysin yksityisesti tuotettu dokumenttielokuva. Se kertoo Euroopan tulevaisuudesta y-sukupolven sanoin ja kuvin. Dokumenttielokuvassa kierretään ympäri eurooppa etsien uutta visiota Euroopalle.

Eurooppa on saavuttanut kaikki suuret visiot, rauha, vapaa kaupankäynti, vapaa liikkuvuus, yhteinen valuutta, opiskelumahdollisuudet muissa Euroopan maissa jne…

Kuitenkin koko kaksituhattaluvun ajan Eurooppa on ajelehtinut eteenpäin ilman suurta visiota. Nyt on aika inspiroitua Euroopasta ja siellä elävistä ihmisistä. Elokuvassa esiintyvät nuoret edustavat eri aloja ja jakavat heidän näkemyksiään sekä visioitaan. Samalla seurataan kuvausryhmän etenemistä ympäri Eurooppaa. Elokuvan tavoite on inspiroida ihmisiä.

Elokuvaa on ollut tekemässä noin 50 ihmisen joukko seitsemästä eri maasta. Ensimmäiset koekuvaukset kuvattiin vuonna vuonna 2011 Ukrainassa. Varsinaiset kuvaukset kuvattiin vuonna 2013. Kuvaukset kestivät 55 päivää, dokumenttielokuvaa kuvattiin: Suomessa, Saksassa, Tsekeissä, Unkarissa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Ranskassa, Hollannissa ja Sveitsissä.

Elokuva on Ike Novikoff:in ensimmäinen pitkä dokumenttielokuva, tätä ennen Novikoff on tuottanut mainoksia mm. Sosiaali ja terveysministeriölle ja yksityisille yrityksille. Lisäksi Novikoff on tuottanut Hyviä uutisia Afrikasta Good TV kanavalle.

Dokumenttielokuva edistää uutta suuntaa jossa keskitytään tarkoituksellisesti positiiviseen, kouluttavaan ja inspiroivaan sisältöön.